torstai 27. joulukuuta 2012

You better watch out

Viimeisestä julkaisustani täällä onkin jo ehtinyt kulua enemmän aikaa, kuin olin alun perin suunnitellut. Tämä valitettava katkos oli läheisesti kytköksissä joulun odottamisen vaaroihin, joista nyt aion teitä valistaa jo ensivuoden varuiksi.

Oikea olkapääni on viimeisen viikon ajan ollut siinä määrin kipeytyneenä, ettei mieleni ole juuri tehnyt päivystää tietokoneruudun ääressä. Jos äidiltäni kysyy asiasta, hän kertoo hihitellen olkapääni olevan kipeä, koska ompelin ompelukoneella. Mikä tietysti on totta uskomattoman hupaisasta ilmaisutavasta huolimatta.

Joulua innokkaasti odotellessani huomasin hieman yli viikko sitten lehdessä hauskan askarteluohjeen jouluiselle korttikotelolompakkosysteemille. Koska ohje ei ollut mitenkään monimutkainen, päätin ilahduttaa jotakuta pahaa aavistamatonta ystävääni/sukulaistani yritelmälläni laajentaa käsityöosaamistani ompelukoneisiin.

Ohje oli yksinkertainen: leikkaa kartongista palat, päällystä ne kontaktimuovilla ja ompele koneella yhteen. Kaksi ensimmäistä vaihetta sujuivatkin varsin hyvin, mutta kolmas kompastui pakkomielteeseeni säästää kaikki mahdollinen. En halunnut hankkia uutta arkkia kartonkia, koska aina saadessani mukavan näköisen karkkirasian tai lahjapakkauksen en mitenkään voi heittää sitä pois, vaan laitan sen säästöön ihan vain kaiken varalta. Minulla oli siis valmiiksi jo varasto, josta päätin valita edellisvuotisen suklaakalenterini kannen etuoikeutetuksi uhrikseni.

Valitettavasti Fazer oli mitä ilmeisimmin keskittynyt kalenterin teossa ominaisuuksiin, joiden tarkoitus on pitää kalenteri koossa ompelukoneneulalla läpi pääsemisen sijaan. Huomasin kuitenkin, että vaikka en saanutkaan jalkapainimen avulla aikaiseksi juuri mitään, vääntämällä siitä oikealla puolella olevasta pyöreästä vääntöjutusta homma sujuikin ihan mukavasti.

Sain sitten lompakon valmiiksi, mutta päätin olla olematta niin sydämetön, että olisin antanut lompakko-paran jonkun sen roskiin heittävän tuttavan hoteisiin. Lompakko pääsi siis turvaan työpöytäni laatikon pohjalle, mistä kiitoksena se passitti minut sairaslomalle. Lueskeltuani kirjoja ja katseltuani telkkaria tässä nyt viikon ajan olen tullut siihen tulokseen, että näiden ajanviettotapojen leppoisuudesta huolimatta en ole saanut levättyä vaan tylsistynyt toivottomasti. Olen siis päättänyt kostaa lompakolle ja lahjoittaa sen eteenpäin. Varokaa, te kaikki vuoden alkupuolella täyttävät. Jouluisen muovilompakon kirous seuraa sitä, joka yrittää sen roskikseen heittää.

Arvostakaa käsitöitä. Ja hyvää uuden vuoden odotusta. Mitä sen odottaminen sitten tullessaan tuokaan.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hukkaan

Hukkasin tänään mp3-soittimeni kuulokkeiden toisen pehmusteen. Kun bussissa kotimatkalla halusin kuunnella musiikkia, olivatkin napit eripariset. Hyvin traagistahan se oli, kun en löytänyt toista pehmustetta mistäänpäin laukkuani. Kävin läpi tavanomaisen hukattujen tavaroiden löytämiseen tähtäävän ajatusprosessin. Kummatkin pehmusteet olivat paikalla vielä aamupäivän bussimatkalla. Ne olivat paikallaan pakatessani soittimen kuulokkeineen laukkuun jäädessäni uudella pysäkilläni (vanha lopetettiin). Olivatko ne paikallaan, kun siirsin soittimen yliopiston mikroluokassa väärästä taskusta oikeaan taskuun? En keksinyt, enkä joka tapauksessa olisi lähtenyt takaisin yliopistolle etsimään hukkunutta pehmustetta, joten olin pakotettu kuuntelemaan musiikkia epäsymmetrisesti.

Yrittäessäni selittää jotakin ääneen hukkaan sanani. Yritän selvittää, mihin rakoon ne luikertelivat ja seurata niitä. Sanan keskellä oli -koh-. Tai -kah-. Tai sitten se oli -pah-. Vai oliko se sanan alussa.

Luentopäiväkirjan kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa kuin puhuminen sanojen ollessa hukassa. Jos hukkunut sana on adjektiivi, korvaa se sanalla "mielenkiintoinen". Jos se on substantiivi, korvaa se soveltaen joko sanalla "aspekti", "objekti" tai "asia". Jos se on verbi, se on todennäköisesti "representoida" tai "kiinnostaa". On täysin turhaa yrittää etsiä hukkuneita sanoja. Tuskin ne kovin paljoa parempia voisivat olla.

Jos vastaat tenttiin, etkä muista, pitikö tässä mallissa jakaa vai kertoa vai oliko se summa vai erotus vai derivaatan juuri, käytä sanaa "suhde". Jos kyseessä oli jakolasku, se tarkoittaa laskutoimitusta. Jos laskutoimitus olikin jokin muu, on kyseessä ainoastaan lavea termi osoittamaan, että kyseessä olevat asiat liittyvät toisiinsa. Vastaus ei voi siis olla muuta kuin oikea, vaikka linkkianalyysiäni en hakukoneille suosittelisikaan. Joka tapauksessa tehtävästä saa vähintäänkin lähes täydet pisteet, jolloin ajatusten hukkuminen on osoittautunut vain edulliseksi sattumaksi. Oikean ajatuksen hukkaaminen johtaa suuremmalla todennäköisyydellä hyväksyttävämpään vastausmuotoon.

Entä käsitteen määrittely? Kiitos erään yläasteaikaisen opettajani, on tämänkin kaltaisiin tehtäviin vastaamisesta tullut huomattavasti mutkattomampaa. Hän huomautti meille, että kun paperissa lukee "mitokondrio =", ei voi vastata "sisältää DNA:ta", sillä muuten lauseesta tulee "mitokondrio on yhtä kuin sisältää DNA:ta". Tämän valistuksen ansiosta aloitan määrittelyni edelleenkin hyödyllisellä sanalla "asia". Koska vastauspaperin jokaisella allekkaisella rivillä ei kuitenkaan voi lukea "asia", täytyy välillä käyttää mielikuvitusta. Muita varsin todennäköisesti oikeita aloituksia ovat muun muassa "suuntaus", "malli" ja "prosessi". Jos kohtia on kuitenkin enemmän kuin a), b), c) ja d), kannattaa ensin kirjoittaa tentin esseevastaus ja arpoa siitä sopivat aloitukset kohdille e), f), g) ja h). Jos onnistuu valitsemaan mukavan substantiivin, voi saada jo puolet pisteistä. Kun vielä osaa jatkaa selitystään sanoilla "joka käsittelee" tai "joka keskittyy", on pistepotti varma. Näin on siis täysin turha edes miettiä, ovatko sanat tänään juuri tällä hetkellä hukassa. Tällainen työläs prosessi on täysin tarpeeton, kiitos pettämättömien määrittäjäsubstantiivieni.

Jos jotain en ole tänä syksynä vielä onnistunut täysin hukkaamaan, se on opiskelumotivaationi. Saattaa kuulostaa absurdin uskomattoman epätodennäköiseltä, mutta syyslukukauden ollessa lähes päätöksessään huomaan osan motivaatiostani kököttävän edelleen nurkassa, jonne sen istutin syyskuussa. Kovin vetreä se ei ole, minkä hyvä puoli tietysti on se, että se ei pääse kovin nopeasti karkuun. Varokoot vain.

Jos se kuitenkin päättää lähteä pakomatkalle vielä tämän lukukauden viimemetreillä, toivon sen loman aikana takaisin tullessaan tuovan mukanaan palmikkoneulepuikkoni siitä hiuksien ja pölypallojen sekasikiöiden valtaamasta kolosta, jonne tavarani aina silloin tällöin miellään hiipivät.

Kuulokkeideni toinen pehmuste ei sinne vielä päässyt. Lähtiessäni bussista huomasin sen olevan sylissäni.

Ai niin, joulun odotukseenhan kuuluvat perinteisesti elokuvat, sarjakuvat ja tv-ohjelmat, joissa joulupukkia etsitään hänen kadottuaan mystisesti. Sen merkeissä hyviä jatkoja vaan.

P.S.
"Kyseessä" on ehdottoman hyvä sana. Ehdottoman.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kaavio 1

Opiskelukiireiden vuoksi en oikein ehdi kirjoitella, mutta tiedonhankinnan tentin innoittamana jaan kanssanne seuraavan kaavion.

Hyvää joulukuuta.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Mörkömetafora





Pyydettiin näytettä turhautuneesta mörkömetaforasta, joten muun tekemisen puutteessa päätin sen tänne sitten laittaa. Jos joku osaa kertoa minulle, mitä informaatiotutkimuksessa tarkoitetaan metaforilla, saatan pystyä selittämään tämän. (Kuvaan pääsi myös luentoon yhtä olennaisesti liittyvä äitihahmo.) Pahoittelen skannerin toimimattomuutta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Hunny

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median kursseilla oppii luennosta riippumatta ainakin yhden asian kieliopista: jos tarkoitus on hyvä, ei muodolla ole niin väliä. Sen lisäksi, että muistiinpanojeni reunuksia (tai myönnetään suoraan: ylipuolta muistiinpanotilasta) elävöittävät jättiläishyönteiset, ulkoavaruuden asukit ja turhautunut mörkömetafora, ovat oman tilansa ottaneet oman tutkimukseni aineistot. Uusien merkityksien luonnissa ITI-ihmiset ovat erityisen innovatiivisia.

koko-naisvaltainen

En nyt ihan sekunteja lähtenyt mittaamaan, kuinka kauan minulta kesti ymmärtää, että kyse ei olekaan naisvallasta. Jotkut luennoitsijat eivät luota epäilyttävänoloiseen automaattitavutukseen.

luontees-ta

Tästä saisi jo runon.

koko-naisvaltainen luontees-ta

Mutta kuka tai mikä olisi tämä "ta"? Ehkä saisimme apua eräästä tieteellisestä artikkelista, jossa tavutukseen on myös suhtauduttu tietynlaisella varauksella.

toimintakoko
naisuuksista
koko-naisvaltainen luontees-ta
Yhteiskuntatietee
llisestä
lukemistutkim
usprojektissa

Toisen runon saisi englanninkielisistä luentomateriaaleista:

reasnably
Cathlic
photograps

Toisaalta ihmisellä, jonka mielestä seinälle heijastetut merkit muodostavat selvästi lauseen "Pölönen feeds alien", ei pitäisi olla mitään sanottavaa. Vaikka sitten luennoitsijan käsitys termin "peer production" ääntämyksestä muistuttaisi enemmän "père productionia".

perjantai 23. marraskuuta 2012

They're back! They're back!

Ja heti alkaa tapahtua elämässä ihmeellisiä.

Istuin koomaisena syömässä lounastani yliopiston ruokalassa ("ravintolassa") huomatessani vastapäisen rakennuksen lasiseinän takana mystisen valoilmiön. Jäin tuijottamaan kahta punaista palloa, jotka tasaisina hehkuivat rakennuksen toisessa kerroksessa. Sitten alkoivat värit vaihtua. Ensin punaisten pallojen alle syttyivät samanlaiset keltaiset pisteet, minkä jälkeen kaikki neljä sammuivat ja niiden alle ilmestyi puolestaan pari vihreitä pallukoita. Tapahtuma muistutti hyvin suuressa määrin liikennevalojen vaihtumista, mutta koska liikennevaloja harvemmin asennetaan rakennuksiin sisälle, päädyin pitämään niitä jonakin kantaaottavana tai kokeilevana performanssina.

Jatkoin syömistäni, mutta valoshow oli liian koukuttava voidakseni jättää sen seuraamisen sikseen. Hetken kuluttua yritin estää riisejä valumasta nenästäni pihalle. Uskoin selvittäneeni mysteerin. Valot kuuluivatkin hisseihin, jotka nousivat ja laskeutuivat vastapäisen rakennuksen kerrosten välillä, tarkemmin sanottuna niiden kutsunappeihin. Hämmästelin, kuinka kauaksi ne näkyivätkään. Ennen takaisin epäilyttävän värisen kastikkeen pariin siirtymistä tein vielä päätöksen käydä uteliaisuudesta katsomassa hissejä syötyäni. Sillä välin yritin pitää naamani peruslukemilla (siitä huolimatta, että valokuvista päätellen kasvojeni peruslukemat ovat varsin suuria arvoja).

Katseeni harhaili koko ruokailuni ajan takaisin hissien valotauluihin lasisen seinän takana. En voinut olla ihmettelemättä, miten näin ne vain yhdessä kerroksessa. En myöskään ollut muistanut, että rakennuksessa olisi hissejä siellä, missä ne näin. Ja olihan niiden ovissa jotain kummallista...

Mahdollisesti se, että niiden läpi ajoi autoja. Ja käveli ihmisiä.

Jostakin syystä en ollut huomannut, että myös rakennuksen takaseinä oli lasista. Näin siis jännittävästi liikennevaloja muistuttavat hissinappini todella olivat liikennevaloja.

Aina ja välillä elämässä saa pettyä. Pienen opiskelijatytön pettymys hänen huomatessaan kyseisen elämän olevan mielikuvituksetonta on lähes yhtä suuri kuin pettymys hänen ymmärtäessään kuusivuotiaana, ettei ollutkaan vanhempiaan nokkelampi yrittäessään osoittaa joulupukin olemassa olemattomuuden.

Kuulumisiin taas. Ties minne valot syttyvät.

torstai 22. marraskuuta 2012

The Meaning of Life

Ensimmäiseksi kai tulisi kertoa, mistä aion kirjoittaa. Tai miksi kirjoitan. Tai ehkä kenelle kirjoitan.

...

Kirjoitan, koska... eh... Pidän kirjoittamisesta? Hah. Liian tylsää, joten kerron olevani itsekäs huomion tavoittelija, joka ei osaa kirjoittaa yhdys sanoja oikein ja joka heti seuraavassa lauseessa kertoo olevansa hyvin vähissä määrin kiinnostunut siitä, lukeeko kukaan hänen tuotoksiaan.

Todellisuudessa koen pakottavaa tarvetta olla kaikkien kaveri, joka mieluummin pysyttelee seinäruusuna (vielä kymmenen sekuntia sitten kuvittelin, että tuolla "seinäruusulla" olisi jotain tekemistä tapetin kanssa).

Mutta ihan oikeasti olen kiero ja manipuloiva ihminen.

On myös mahdollista, että olen humanisti, joka ihmettelee elämää yliopistossa ja sen ulkopuolella. Mutta lähinnä yliopistossa, koska en uskalla nostaa nenääni sen maata osoittavalta radalta välillä koti-yliopisto.

Opiskelen sivuaineenani (tai miksi niitä nykyään kutsutaan, kuka siitäkin ottaa selvää, en minä ainakaan jos ei kukaan muukaan) informaatiotutkimusta ja interaktiivista mediaa. Jälkimmäinen sytytti kiinnostukseni ja päätin ryhtyä ihmiskokeeseen, jonka pääasiallisesti ainoana koehenkilönä toimin minä. Kirjoitan siis blogia, koska en sellaista ole ennen tehnyt. Siunatut kirjoittajan lahjani suorastaan valuvat hukkaan valmistellessani ikuisuusprojektinani romaania, joten päätin lähteä harjoittamaan sarkasmia julkisesti.

Opiskelijan elämä on tavallisimmillaan täynnä vääryyksiä, joista koko kansakunnan tulisi kuulla. Näihin vääryyksiin kuuluvat niin luennoitsijoiden huono kielioppi, ruoan omalle lautaselle annostelemisen vaikeuden traagisuus, vääränlaisten, liian ohutpohjaisten ja pyöreäksi kuluneilla korkolapuilla varustettujen korkokenkien rutsahteleminen hiekoituksessa kuin kaikki muutkin mahdollisimman monisanaisesti ja -mutkaisesti ilmaistut fiktionomaiset faktat.

Ihmiskokeessani ihmettelen, jäänkö tänne huutelemaan itsekseni, vai alkaako joku huutaa takaisin. Huutakaa vaikka pilkutuksesta. Nämä pilkut ovat digitaalisia, eli rajattomasti toistettavissa samanlaisina. Niin kertovat viisaat ihmiset tieteellisissä julkaisuissa.

,,,

Sulkeudun suosioonne.