lauantai 3. elokuuta 2013

Emme jaksa herätä

Herättelen henkiin tämän blogin ihan vaikka vai siksi, ettei Facebook-seinäni täyty liiaksi. Tilaa kun on niin vähän. Tänään puhumme ruoasta, o:lla.

Kun tulee helteisen päivän paahteesta illalla yllättävän viileään ja varjoisaan kämppään, alkaa elimistö yhtäkkiä taas toimia muiltakin osin kuin hikirauhasilta. Se kertoo, että tänään on syöty kipollinen mysliä ja jäätelö. Tarvitaan lisää ravinteita. Koska kuitenkin eletään kuun loppupuolta, ei opintotuen nostajilla juuri ole rahaa kävellä kauppaan ja lappaa ostoskoriin kaikkea eteen sattuvaa. Onneksi kuitenkin muutamaa päivää aiemmin siihen on ollut rahaa, joten nyt tarvitsee ainoastaan kävellä jääkaapille ja tyhjentää sen sisältö, mieluiten pannulle, koska a) sisältö koostuu lähinnä tähteistä, b) niiden ei tähteiden lämmittäminen uunissa kestää liian kauan ja c) siihen voi tunkea RASVAA (okei, rypsiöljyä, mutta kyllä sekin kiitettävän rasvaiselta maistuu). Hetken mielijohteesta, ja koska epäillään, ettei pannun tämän hetkinen sisältö riittäisi valvottamaan koko seuraavaa yötä, kurkistetaan pakastimeen ja tyhjennetään sieltäkin puolet ei-leivonnaismaisista asioista. Ja koska rasvaa saattaisi jäädä yli, päätetään vielä paistaa pari palaa ruisleipää. Niitä paistaessa truutataan ketsuppia lautaselle ja aletaan napsia.

Lopulta huomataan, että yllättäen ruoka tuntuu raskaamman puoleiselta ja että sitä kaikkea ei jakseta syödä. Päätetään siis pakata ne suosittuihin muovikippoihin ja juoda maito loppuun. Mutta koska maidonjuonti on niin haastavaa puuhaa, lennätetään pieni sadekuuro päähän. Ja päätetään vähän murustaa sitä yli jäänyttä kasvispihviä, koska en koskaan osta liian isoja kippoja.

Sen jälkeen alistutaan siihen kohtaloon, että juuri siivottu keittiö pitää siivota uudelleen.

Huomaan myös, että ihmisten rasva ongelmat ovat varsin tylsiä:


Moikka taas.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

City of my nightmares, towers of my dreams

Hups, blogin päivittäminen kerran viikossa on nähtävästi melko mahdoton tavoite. Mutta tälle viimeisimmälle ja tähän mennessä pisimmälle välille olen onnistunut jäljittämään syyn. Tämä syy on kaupunki, tuo epäinspiroivista paikoista epäinspiroivin.

Voisi väittää, että kaupungissa on huomattavasti enemmän virikkeitä mielelle kuin monissa muissa paikoissa. Voisin myös sanoa tuon väittäjän (tässä tapauksessa nähtävästi itseni) olevan suurimmaksi osaksi oikeassa. Katsoessani huoneeni ikkunasta ulos näen huomattavasti enemmän toimintaa nykyään kuin ennen. Ohi kävelee ja juoksee ja ontuu tunnissa enemmän ihmisiä kuin muutama kuukausi sitten ikkunani ohi kulki ihmisiä kuukaudessa. Ei myöskään pidä unohtaa autoja ja pyöräilijöitä sekä sähkökäyttöisellä pyörätuolilla kulkevaa poikaa. Tai skootterilla ohi puksuttavaa pappaa.

Vaikka tämä kaikki herättää kovasti ajatuksia, ei se kuitenkaan inspiroi. Näen ikkunastani kaikkien ihmisten lisäksi kuolleen ruohon peitossa olevan rinteen sekä monta esteettisesti erittäin kaunista kasaa hiekoistussoraa. Paljon roskaa. Ojan täynnä hiekoitussoraa. Ruman valkoisen rakennuksen, joka näyttää sisäpuoli ulospäin käännetyltä kylpyhuoneelta. Harmauden ja värittömyyden (jotka ovat jossakin määrin toisensa poissulkevia adjektiiveja, mutta joita silti usein käytetään toistensa yhteydessä).

Kaupunki on tylsä paikka. Siellä tapahtuu liikaa, jotta voisi arvostaa sitä, että jotain tapahtuu. Kaikki on massaa, eikä mistään saa otetta.

Kesää ja iloisempia maisemia odotellessa en voinut olla taas googlaamatta:


Hyvää kesänodotusta ja vappua, vaikka se tylsä juhla onkin ollut aina siitä lähtien, kun kukaan ei ole kustantanut minulle heliumpalloa.

Moi.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Reborn Northern Kings

Jostakin selittämättömästä syystä eräs nettikauppa on päättänyt listata cd-levyjen kohdalla levyn nimen sekä artistin nimen eteen että sen perään. Koska ensimmäisen albumin nimen ja artistin nimen välissä ei ole mitään erottavaa merkkiä tai suurempaa väliä, saadaan muun muassa seuraavat mielenkiintoiset musiikkiharvinaisuudet:

No Prayer For The Dying Iron Maiden
The High End Of Low Marilyn Manson
Icon Paradise Lost
DeathstarRising Before The Dawn
Live At Last Black Sabbath
Constrictor Cooper Alice
Iankaikkinen Kotiteollisuus
Evil Empire Rage Against The Machine
Ghosts Of Loss Swallow The Sun
Generation Wild Crashdiet
Breath Again Dark Filth Fraternity
Death By Sexy Eagles Of Death Metal
Almost Unplugged Europe
As The Light Does The Shadow Funeral
Soulless Grave
Unbreakable Scorpions
Virgin Killer Scorpions
Feel The Steel Steel Panther
Silence Is Not Golden Steep
What Lies Beneath Tarja
The Hanging Man Widescreen Mode
Mother Earth Within Temptation
The Cult Within Y
Pump (Remastered) Aerosmith


Tästä voisi saada kivoja lauseitakin:

Death by sexy eagles of death metal almost unplugged Europe as the light does the shadow funeral.
Unbreakable scorpions live at Last Black Sabbath.

Ja hyviä otsikoita iltapäivälehtiin:

Virgin killer scorpions feel the Steel Steel Panther!
Mother Earth within temptation: What lies beneath Tarja!


Valitettavasti pop-valikoima oli huomattavasti tylsempää luettavaa. Kunnia siis metallibändien... luovuudelle...


Hyvää viikonloppua.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Miksi?!?

Tällaista taas vaihteeksi:

1. Tilasin kirjan. Cambridge Companion to Gothic Fiction. Pienen hämmentävän hetken tuijotin postissa tulleen kirjan kantta. Periaatteessa kuva olisi voinut olla oikea. Kannessa esiintyi kärsivän näköinen, kiljuva nainen. Valitettavasti otsikko oli Cambridge Companion to Opera Studies. Hyvä että joku tietää, mitä todella tarvitsen.

2. Miksi Draculalla ei ole punaisia silmiä?

3. Miksi amerikkalaiset ovat hyviksiä ja eurooppalaiset pahiksia? Miksei Quicey Morris ollutkaan petturi, vaikka sitä 16-vuotiaana niin hartaasti odotin?

Amerikkalaisissa suomalaisia kiinnostaa:


4. Ja koska ihmiset muutenkin osaavat tehdä parempia kysymyksiä kuin minä:



Miksi olla terve, kun voisi olla sairas?



Miten elää mahdollisimman hankalasti?


Ja suurimmat huolenaiheet lopuksi:



Kun olette laihoja, sairaita, rikkaita, suosittuja (-> onnellisia) ja tiedätte kaiken asioiden lapsille kertomisesta ja oravista, kirjoittakaa elämäntapaopas ja olette best seller -kirjailijoita.

Kiitos ja hei.

torstai 28. helmikuuta 2013

Herra kotiopettajattaren parhaita Hobitin jälkeen


Oho, taas on vähän pidempi aika kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin. Mutta hyvänä (teko)syynä voin antaa sen, että olen muuttanut ja kaikki on sen vuoksi yllättäen sekaisin. Tarjoanpa teille nyt vaihteeksi sitten sekaisen tarinan.



Kuulusteltiin myös puolalaisia. Koko laakso ja taivas pyörivät silmissäni, kukkulat aaltoilivat. Jack nousi vilkuillen hämärässä kulmiensa alta ja ojensi molemmat kätensä. Sellaiset asiat tapaavat jäädä mieleen, halusi tai ei. Samaan aikaan kääpiöt istuivat pimeydessä täydellisen hiljaisuuden keskellä. Palvelijatar kiiruhti avaamaan ikkunan.

- Kas, siinä on hänkin, siinä on hänkin! sanoin. Kaukana rannalla Jack seisoi pienen poikaryhmän edessä.

"Eivät noidat soita poliisille", hän sanoi. He kiittelivät häntä tietysti kovasti, kumarsivat ja heiluttivat huppulakkejaan ja sanoivat yhä uudestaan: "Oletteko kertoneet poliisille?" Hän tiesi, missä tämä asui.

Tullessani sisälle näin miehen, joka vaatetuksestaan päätellen kuului jonkin hienon perheen palveluskuntaan. Hän oli pikemminkin halvaantunut kuin peloissaan. Äitini sanoi kerran, että jos mies persettä pyyhkiessään näkee vessapaperissa verta, hän reagoi siihen käymällä seuraavat kolmekymmentä päivää paskalla pimeässä ja toivomalla parasta.

Hän nousi tuskallisesti istumaan. Kohtasimme ainutlaatuisen näyn. Viinaa ei ollut ollenkaan. Tunsin - niin typerä olen - tunsin joutuneeni alennustilaan. Hän jatkoi selitystään.

"Kun sen kuuli sillä lailla, nukkuessaan vieraassa paikassa... ja kun se kuulutettiin katosta kuin Jumala olisi puhunut..." Lattialla oli luita ja ilma haisi ilkeältä, mutta hyllyillä ja maassa oli huolimattomasti varastoituna melkoinen määrä ruokaa epäsiististi sinne tänne heitellyn ryöstösaaliin seassa; minua odottivat kiesit, joiden romuluisella kuskilla oli musta viitta, joten nousin kyytiin ja lähdin kohti Victorian asemaa.



Sellaista tällä kertaa. Kirjoittamisiin.

(Kiinnostuneille: tarinan lauseet on poimittu seuraavista teoksista:
F.M. Dostojevski: Karamazovin veljekset
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
William Golding: Kärpästen herra
Stephen King: Auringonlaskun jälkeen
J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Sir Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin parhaita)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Maileja kaasupumpulle

Selvä, mielikuvitukseni on ehkä hieman lapsellinen, mutta ei kai kukaan voi kiistää sitä, kuinka helppoa on kuulla "Kafkan" sijasta "kakka"? Luennoitsijoiden paikoittain epämääräisyyttä lähestyvä artikulaatio on tavallisesti hyvä apu unettomuuden hoidossa, mutta siltikin oman lukunsa muodostavat vieraskieliset nimet. Kenenkään ei ole tarkoitus saada selvää, kenen teorioista/teoksista milloinkin on puhe, koska toisten akateemikkojen kunnioittaminen koskee ainoastaan tekstin kirjoittamista, jolloin kunnioituksensa voi ilmaista tarpeellisen kryptisesti.

Muutenkin vieraskieliset sanat kuuluu ajaa ulos suusta mahdollisimman nopeasti niin, että niiden kirjoittaminen ylös on vähintään yhtä hankalaa kuin niiden muistaminenkin. Kuka nyt luentomuistiinpanoja tekisi, kun kaikki julkaistaan Internetistä. Paitsi kunkin termin ja luennoitsijan puheen muun sisällön välinen yhteys.

On vaikea kuulla ketään yhtä väärin kuin luennoitsijoita, paitsi ehkä suomalaisia hevilaulajia. Valitettavasti luennoitsijoiden puheita tulee harvemmin kirjattua ylös, kun taas laulun voi kuulla yhä uudestaan väärin omaksi ilokseen.

Yöllä yksin herättyään piipun pyyhki vatsaltaan.
= "Yöllä yksin herättyään hien kun pyyhki otsaltaan." (Teräsbetoni, Ukkoshevonen)

Onhan Teräsbetoni jo muutenkin varsin hauskaa musiikkia, mutta uusia ulottuvuuksia voi aina saada. Piippu vatsallaan nukkuja tuo mieleen lähinnä Muumipapan, ja olisihan muumisoturi ainakin jotain uutta. Pimeydessä hän herää ja kohottautuu riippumatossaan kyynärpäidensä varaan, valmiina tarttumaan sapeliin puun juurella. Vaara lähestyy, ja kunnioittaakseen esi-isiään, erityisesti sitä kaakeliuunin päälle asuvaa, Muumisoturi kiljaisee sotahuutonsa.

Man dies like a bottom soul
Life burns on the touch of the beaver
All things must pass
One love is a cooking light
The world dies in the hands of evil
We pray it would last

Diapers!

= "Man dies like a butterfly
Life burns from the touch of the reaper
All things must pass
One love is a crooked lie
The world lies in the hands of evil
We pray it would last

Life burns!" (Apocalyptica, Life Burns)

Mielen kehittämisessä tällaisesta voi olla hyötyä. Mille majava on metafora? Entä keittovalo? Vaippojen esiintyminen sanoituksessa voisi viitata jonkinlaiseen arkipäivän vastoinkäymisten käsittelyyn. Avioliitto lähtee rakoilemaan lasten astuttua kuvaan. Rakkaus vaihtuu kotitöiden parissa raatamiseen, ja jokin nakertaa suhdetta poikki.

Hevin ja yliopistoluentojen välille voi vetää vielä seuraavan analogian. Kummassakin väitetään, että sisällöllä on väliä. Tämän sisällön arvo on siinä, että siihen on vaikea päästä käsiksi.

Öitä.

torstai 31. tammikuuta 2013

Elämän suklaamuruset

Ei riitä, että flunssainen ja loskassa kenkänsä kastellut pieni eläväinen myöhästyy kerran tunnissa kulkevasta bussistaan. Ei. Häntä on koeteltu jo paljon julmemmin keinoin, ja seisominen linja-autopysäkillä hylättynä on vain huipentuvan lannistumisen aallonpohja. Huomattavasti kavalammat salaliitot pyrkivät saattamaan jo tervejärkisyyden partaalla hoipertelevat ihmisparat täydelliseen masennuksen tilaan.

Puhun nyt pöydälle pudonneista suklaanmuruista. Aivan, noista houkuttelevista pikku pirulaisista, joiden olemassa olon tarkoitus on suistaa raiteiltaan kaiken muun olemassa olevan mielekkyys. Saatuaan syötyä suklaapatukkansa sankarittaremme etsii lohdutusta ympäristöstään ja huomaa, kas, äskettäin syömästään herkusta ravisseet pienet muruset. Mikä pelastus nuo hippuset olisivatkaan! Mutta voi! tässä tuon arjen seikkailijattaren turmioksi ilkeästi viritetty ansa paljastuu!

Pöytä, jonka pinnalla pienet suklaan palaset nauttivat saamastaan huomiosta, ei ole mikä tahansa pöytä. Ehei, se on erään yliopiston ravintolan pöytä. Tästä seuraa, että

1) sankarittaremme ei voi olla varma, kuka pöytää on koskenut ja millaisia bakteereita ja muita perin epäilyttäviä näkymättömissä olevuuksia tämä joku on kantanut.

2) on hyvin epäselvää, kuinka monta minuuttia pöydän viimeisestä pyyhkimisestä on.

3) pöydällä on silminnähtävää pölyä!

4) pöydällä on jonkun hius!

5) sankarittaremme ei voi koskea pöytää koskettaneita suklaanmuruja!

6) sankarittaremme ystävättären on vaikea saada naurunsa loppumaan.

Riistämällä meiltä pienet lohdut ja elämän ilot ja ihmeet pyrkivät salassa pysyttelevät tahot viemään meiltä viimeisetkin rippeet itsekunnioituksestamme ja omasta tahdostamme. Näin meidät orjuutetaan palvelemaan pimeässä raskaina kitiseviä rattaita, joiden vaihtuvista omistajistakin on aikojen saatossa tullut niiden orjia ja nöyriä palvelijoita. Itsenäisinä nämä rattaat ajavat sitä ainoaa etua, jonka tuntevat, omaa toimivuuttaan. Ihmiskunta on tuominnut itsensä!

Koskaan ei olisi sankarittaremme arvannut, kuinka suuria ajatuskuvioita voi lähteiden etsiminen proseminaarityöhön nostaa pintaan. Ylistys neroille ja liian pienistä yksityiskohdista välittäville friikeille!