Kun tulee helteisen päivän paahteesta illalla yllättävän viileään ja varjoisaan kämppään, alkaa elimistö yhtäkkiä taas toimia muiltakin osin kuin hikirauhasilta. Se kertoo, että tänään on syöty kipollinen mysliä ja jäätelö. Tarvitaan lisää ravinteita. Koska kuitenkin eletään kuun loppupuolta, ei opintotuen nostajilla juuri ole rahaa kävellä kauppaan ja lappaa ostoskoriin kaikkea eteen sattuvaa. Onneksi kuitenkin muutamaa päivää aiemmin siihen on ollut rahaa, joten nyt tarvitsee ainoastaan kävellä jääkaapille ja tyhjentää sen sisältö, mieluiten pannulle, koska a) sisältö koostuu lähinnä tähteistä, b) niiden ei tähteiden lämmittäminen uunissa kestää liian kauan ja c) siihen voi tunkea RASVAA (okei, rypsiöljyä, mutta kyllä sekin kiitettävän rasvaiselta maistuu). Hetken mielijohteesta, ja koska epäillään, ettei pannun tämän hetkinen sisältö riittäisi valvottamaan koko seuraavaa yötä, kurkistetaan pakastimeen ja tyhjennetään sieltäkin puolet ei-leivonnaismaisista asioista. Ja koska rasvaa saattaisi jäädä yli, päätetään vielä paistaa pari palaa ruisleipää. Niitä paistaessa truutataan ketsuppia lautaselle ja aletaan napsia.
Lopulta huomataan, että yllättäen ruoka tuntuu raskaamman puoleiselta ja että sitä kaikkea ei jakseta syödä. Päätetään siis pakata ne suosittuihin muovikippoihin ja juoda maito loppuun. Mutta koska maidonjuonti on niin haastavaa puuhaa, lennätetään pieni sadekuuro päähän. Ja päätetään vähän murustaa sitä yli jäänyttä kasvispihviä, koska en koskaan osta liian isoja kippoja.
Sen jälkeen alistutaan siihen kohtaloon, että juuri siivottu keittiö pitää siivota uudelleen.
Huomaan myös, että ihmisten rasva ongelmat ovat varsin tylsiä:
Moikka taas.






