Hups, blogin päivittäminen kerran viikossa on nähtävästi melko mahdoton tavoite. Mutta tälle viimeisimmälle ja tähän mennessä pisimmälle välille olen onnistunut jäljittämään syyn. Tämä syy on kaupunki, tuo epäinspiroivista paikoista epäinspiroivin.
Voisi väittää, että kaupungissa on huomattavasti enemmän virikkeitä mielelle kuin monissa muissa paikoissa. Voisin myös sanoa tuon väittäjän (tässä tapauksessa nähtävästi itseni) olevan suurimmaksi osaksi oikeassa. Katsoessani huoneeni ikkunasta ulos näen huomattavasti enemmän toimintaa nykyään kuin ennen. Ohi kävelee ja juoksee ja ontuu tunnissa enemmän ihmisiä kuin muutama kuukausi sitten ikkunani ohi kulki ihmisiä kuukaudessa. Ei myöskään pidä unohtaa autoja ja pyöräilijöitä sekä sähkökäyttöisellä pyörätuolilla kulkevaa poikaa. Tai skootterilla ohi puksuttavaa pappaa.
Vaikka tämä kaikki herättää kovasti ajatuksia, ei se kuitenkaan inspiroi. Näen ikkunastani kaikkien ihmisten lisäksi kuolleen ruohon peitossa olevan rinteen sekä monta esteettisesti erittäin kaunista kasaa hiekoistussoraa. Paljon roskaa. Ojan täynnä hiekoitussoraa. Ruman valkoisen rakennuksen, joka näyttää sisäpuoli ulospäin käännetyltä kylpyhuoneelta. Harmauden ja värittömyyden (jotka ovat jossakin määrin toisensa poissulkevia adjektiiveja, mutta joita silti usein käytetään toistensa yhteydessä).
Kaupunki on tylsä paikka. Siellä tapahtuu liikaa, jotta voisi arvostaa sitä, että jotain tapahtuu. Kaikki on massaa, eikä mistään saa otetta.
Kesää ja iloisempia maisemia odotellessa en voinut olla taas googlaamatta:
Hyvää kesänodotusta ja vappua, vaikka se tylsä juhla onkin ollut aina siitä lähtien, kun kukaan ei ole kustantanut minulle heliumpalloa.
Moi.
